Author Topic: Ensimmäinen  (Read 235 times)

tuuli

  • Full Spanko
  • *****
  • Posts: 121
  • Gender: Female
Ensimmäinen
« on: December 30, 2017, 07:14:34 PM »
En ollut näkevinäni, että oisin postannut tämän joskus aiemmin. Kirjottelin tämän parisen vuotta sitten, mutta tainnu jäähä omalle konneelleni piiloon (tai sitten en vaan osaa ottaa silmää käteeni ja kattoa sillä). Joka tapauksessa hyvää uutta vuotta 2018 kaikille!

---------------------------------

Olimme sopineet tapaamisen luokseni. Tulit täsmälleen silloin kuin olimme sopineet. Toivotin sinut tervetulleeksi ujosti hymyillen ja näytin tien keittiöön. Kaadoin sinulle vastakeitettyä kahvia hieman tärisevin käsin. Tapasimme ensimmäistä kertaa näissä merkeissä ja mielentilani vaihteli jännittyneisyydestä innokkaaseen odotukseen. Ja aina kun minua jännittää, käteni tärisevät eikä ruoka maistu, joten onneksi emme olleet sopineet tapaamista myöhäisiltaan. Loppuillasta oloni olisi luultavasti ollut heikohko eikä sillä olisi ollut mitään tekemistä koko piiskaustilanteen kanssa. Toivoin kahvin olevan edes joten kuten juotavaa, itsehän en voi sen makua sietää.

Otin itselleni teemukin ja istuin seuraksesi pöytään. Olimme sopineet käyvämme säännöt läpi kasvokkain, ettei niistä olisi mitään epäselvää. Onneksi aloitit puhumisen, koska en itse saanut sanottua mitään, hymyilin vain jännittyneenä. Sanoit, ettei ole mitään pelättävää, että sääntöjen mukaan voin sanoa heti, jos minusta tuntuu, etten kestäisi enempää. Ja kyllähän minä sen tiesin, tai ainakin toivoin tietäväni. Olin hyvissä käsissä, ainakin näin uskottelin itselleni, mutta se ei silti estänyt sisuskalujani menemästä solmuun.

Juotuasi kahvin käskit minut nurkkaan. Olin jo aiemmin miettinyt, että mistähän meinaat sen nurkan tässä asunnossa löytävän, mutta löysit silti. Tunsin sydämeni lyövän nopeampaan tuijottaessani oman kotini nurkkaa sinun läksyttäessä kuinka liikennesääntöjä on noudatettava ja kun kerran autossa on vakionopeudensäädin, niin sitä on parempi oppia käyttämään. Kuuntelin puolella korvalla ajatusteni heittäessä kärrynpyörää ja toivoin, ettet vaan kysyisi mitään, koska en luultavasti osaisi vastata järkevästi.

Jätit minut hetkeksi nurkkaan ajatusteni kanssa ja menit istumaan sänkyni päälle. Komensit minut eteesi, ottamaan housuni pois ja viikkaamaan ne sievästi lipaston päälle. Hetken, hyvin lyhyen hetken, ajan minulla kävi mielessä kertoa, ettei minulla ole tapana viikkailla vaatteitani muuta kuin silloin kun laitan ne kaappiin, mutta ajattelin, ettei se ehkä olisi siinä tilanteessa kovin järkevää. Joten kädet yhä täristen otin housuni pois ja laitoin ne sinne, minne piti. Seisoin edessäsi erittäin hermostuneena toisen puolen minusta huutaen, että lopeta jo, vihellä peli poikki, samalla kun toinen puoli oli ratketa onnesta.

Käskit minut polviesi päälle. Tuijotin polviasi lumoutuneena. Seisoin vaan siinä ja tuijotin. Vasta kun huomautit, ettet aio sanoa toista kertaa, sain itseni liikkeelle ja asetuin polvillesi. Parantelit asentoasi ja annoit kämmenelläsi ensimmäisen, tunnustelevan läimäytyksen. Sanoit, että voisin yrittää rentoutua hieman, johon meinasin vastata, että yritäppä ite rentoutua tässä asennossa. Mutta onneksi olen hyvä pitämään suuni kiinni, joten tein parhaani rentoutuakseni. Rentoudesta ei tosin ollut tietoakaan kun kämmenesi alkoi lämmittämään takapuoltani tottuneella tavalla. Yritin kiemurrella lyöntejä pakoon, vaikka olin aiemmin päättänyt pysyä vakaasti paikoillani. Onnistuin kuitenkin olemaan hiljaa.

Lopetit ja ihailit hetken punertavaa takapuoltani ennen kuin käskit minut takaisin nurkkaan miettimään, mitä olit sanonut. Tottelin nopeasti ja huokaisin syvään. Hyvinhän se oli mennyt. Sitten muistin, mitä olimme sopineet. Saisin remmistä, siitä nahkavyöstä, mikä sinulla oli mukanasi, kun sitä niin paljon kerran halusin. Enää se ei tuntunutkaan niin viisaalta ajatukselta. Ehkä jos katsoisin sinua oikein anovasti isoilla silmillä ja pyytäisinkin remmin tilalta lisää kämmentä, niin pakkohan sinun olisi siihen suostua. Ja olihan nyt vasta ensimmäinen selkäsaunani, jonka sinulta sain, et voisi kieltäytyä suunnitelman muutoksesta. Ethän? Tiedän kyllä, että voisin käyttää turvasanaa, mutta en halunnut. Kun tätähän minä olin odottanut. Halusin saada remmistä, mutta kun..

Keskeytit pääni sisäisen keskusteluni komentamalla minut takaisin luoksesi. Tulin hitaasti ja lähes pysähdyin nähdessäni nahkavyösi taitettuna kädessäsi. Vilkaisin sinuun silmät suurina, mutta nähdessäni ilmeesi tottelin nopeasti. Parantelit asentoani polvillasi ja annoit ensimmäisen lyönnin vyölläsi. Äännähdin ja yritin pysyä paikoillani. Remmin osuessa toisen kerran en vain enää kyennyt olemaan aloillani. Olit osannut luonnollisesti odottaa sitä ja pidit minua helposti otteessasi remmin tanssiessa kuumottavan takapuoleni päällä. Remmi sattui. Se oikeasti sattui, mutta minähän en itkisi.

Laitoit vyösi syrjään ja silitit tulessa olevaa takapuoltani. Nostit minut seisomaan ja kysyit, joko pitäisin liikennesäännöt mielessäni. En tiedä, mikä minuun meni, mutta ensimmäinen sanani oli ehkä. Sen pitemmälle en lauseessani kerennyt ennen kuin löysin itseni paikaltani polviesi päällä. Annoit kymmenen lyöntiä lisää ennen kuin nostit minut uudelleen seisomaan ja toistit kysymyksesi. Keskityin niin visusti pitämään ehkä -sanan pois vastauksestani. Sen sijaan aloitin sanomalla luultavasti. Saman tien katsoin sinuun epätoivoisena, mutta ilman merkitystä. Polvien päälle tieni vei jälleen.

Kolmas kerta toden sanoi. Sain sanottua ”Joo”, mutta tiukkaa se teki. Sanoit rangaistukseni olevan ohi ja toivoit, että pitäisin liikennesäännöt paremmin mielessäni. Halasit minua ja odotit, että olin saanut hetken rauhoittua. Katsoin sinua varovasti, onnellisesti hymyillen ja kiitin.

Hunajanalle

  • Advanced Spanko
  • *****
  • Posts: 236
  • Gender: Male
Re: Ensimmäinen
« Reply #1 on: December 31, 2017, 12:37:58 PM »
'Ehkä', 'Luultavasti', 'Joo' ... Hitaasti oppi menee perille :)

Kiitokset mukavasta tarinasta!

kuriton kundi

  • Full Spanko
  • ***
  • Posts: 185
  • Gender: Male
Re: Ensimmäinen
« Reply #2 on: January 01, 2018, 03:41:06 PM »
Kiitos hienosta tarinasta, taas kerran. Osasit todella hienosti tuoda esiin tunnelman ja mielessä pyörivät ajatukset.

Fransesca

  • tiukkapipo
  • Super Spanko
  • *****
  • Posts: 2502
  • Gender: Female
Re: Ensimmäinen
« Reply #3 on: January 06, 2018, 12:15:48 PM »
Hyvin tutun kuuloista. :)
The man who smiles when things go wrong has thought of someone to blame it on. - R.B.